Lämmin, pieni käsi isossa kädessä. Nukuttamisen hetki. Pienet, pyöreät silmät katsovat kysyvästi äitiä. Pyöreäsilmäinen poika on hädissään. Äitiin sattuu, äiti on väsynyt ja itkuinen. Olenko minä syypää siihen? Itkeekö äiti sitä, kun kiukuttelin enkä suostunut reippaasti syömään tai keräämään leluja? Hätä on kova ja purkautuu myös kyynelinä.

Äidin sydäntä särkee, särkee kovasti. Tuntuu, että se pakahtuu tuskasta ja työntyy rinnasta läpi. Sanoja on vaikea löytää. Suolaiset kyyneleet tipahtelevat pojan otsalle, kun äiti suukottaa häntä. Lopulta poika uskoo, ei ole hänen syynsä. Ei ole kenenkään syy, että äiti on kipeä. Kyyneltenkin takaa jaksaa rakastaa koko sydämensä pohjasta. Käsi viipyy kädessä tänä iltana pitkään. Mikään ei ole  tärkeämpää kuin tämä hetki, rauhalliseen uneen vaipuminen.

Tilanteeseen sopiva runo löytyi "pöytälaatikosta": 

LAPSENI

Lapseni, pienokaiseni,

iloinen ihmeeni.

Millä suojelisin sinua

kylmyydeltä.

Miten pelastaisin sinut

surulta.

Johdattaisin pois

kivun ja sairauden keskeltä.

 

Olet niin viaton,

niin herkkä ja haavoittuva.

Äidin kainalossa koet turvaa,

hellyyttä ja rakkautta.

Mutta myös sanatonta pelkoa

ja huolta tulevasta.

Kun katsot silmiini,

näen kuinka viisas olet.

Pieni mielesi on täynnä ajatuksia,

kysymyksiä, pelkoa.

Kysyt mielessäsi: Äiti,

milloin tämä suru loppuu?

Äiti, milloin olet taas iloinen

ja jaksat antaa itsesi meille kokonaan?

Vastaan sinulle suukottamalla poskelle,

silittämällä hiuksia ja lausumalla,

olet rakkain päällä maan.

Sitä, älä koskaan unhoita.

 

-omasta pöytälaatikosta-